perjantai 8. marraskuuta 2013

Matkakuumetta - el fiebre del viaje!

Apua!

Olen kirjoitellut kohtuullisen harvakseltaan tänne, sillä kiirettä on piisannut. Huomenna nousisi kone Madridiin klo 6.50 aamulla ja sillä mennään! Takaisintulopäivä ei ole tiedossa, ehkäpä maaliskuun lopussa. Vatsassani lentelee yllättävän vähän perhosia, vaikka näinkin jännä reissu on tulossa. Pakkasin mukaan myös taidevälineitä vain siksi koska ah niin kaukaiset pääsykokeet kyllä kuumottelevat minuakin jo pääkopassa. En tiedä luenko paljonkaan, ainakin on sivistystä mukana!

Olen yrittänyt saada keskeneräisiä projekteja valmiiksi ennen matkaa ja kyllähän niitä on saatukin. Itseasiassa yllättävän valmiilta jo näyttää osa ainakin. Pientä hiomista kaipailisivat, mutta eipä voi mitään. Saavat hioutua sitten kun palaan.


Tästä taulusta on ollut jo kuvaa aikasiemmin jo blogissani. Olen niin perkuleen hidas tekemään oikein mitään, joten tätäkin maalasin puolipaniikissa vielä tänään. Olen kuitenkin aika ylpeä teoksestani vaikka hampaat sojottavat aikamoisesti. Hampaisen maalaaminen on vaikeaa, liian piiperrystä. Argh!

Toinen ikuisuusprojektini nimeltään kauluspaidasta haalari alkoi myös tuottamaan tulosta. Haalari on jo päälle laitettava ja näyttääkin kohtuullisen hyvältä paitsi perspuolelta. En vielä kehtaisi kuljeskella tässä asussa ulkona vaikka kiva onkin, sillä sen verran kiristää kriittisistä paikoista.

Olen siis lähdössä au pairiksi n. 5 kuukaudeksi. Päivittelen myös tätä blogia sen verran kuin kerkeän liittyen lähinnä taiteeseen, mutta kyllä tämän blogin jutuissa ehkä näkee, missä asustelen. Haluaisin kuitenkin espanjalaista elämääkin tallentaa niin kameraan kuin ehkä piirrustuksiinikin.

Nos vemos!
Anni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti