nykyaikana on lukematon määrä vääriä polkuja

jokainen alkaa juhlavasti kultaisesta ovesta

fanfaarien soidessa

Hoy dia hay muchisimos caminos incorectos

Cada de ellos empieza celebrando, en la puerta del oro

Tocando las fanfarrias

vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu

ihmettelen miten kaikki lipuu ohi

tulee juhannus ja joulu

Poco tiempo para disfrutar, poco tiempo para cantar

Pienso como todo esta flotando

viene la Navidad y el verrano

ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään

ilman että tekee oikein mitään

tärkeintä on näyttää kiireiseltä

ja seksikkäältä

Es maravilloso que mucho se puede hacer

sin hacer verdaderamente nada

Lo más importante es parecer ocupado y bonito.

El canto de Pariisin kevät, traducido por mi. Las fotos he tomado en el vuelo de Helsinki a Madrid. Es la Mar Baltica y en la ultima foto son Los Alpes. 

Luotu uusi teksti.

Tänään kuuntelin Madridin kevättä.
Madridissa on se hyvä puoli, että kesä (minulle) alkaa varhain. Tämä Madridin kevät (espanjalaisille) on aivan hurmaava. Kirsikankukkia, valon ja lämmön täyttämiä iltoja Retiron keskuspuistossa. Baariin voi pukeutua pikkumekkoon ja ohuenohuisiin sukkahousuihin, eikä yöllä tule edes kylmä.

En tiedä, onko ohimoni täyttänyt jokin keväthuuma, mutta tuntuu, että junnaan paikallani. Hyvä on, minä opiskelen, toiset eivät, mutta ympärilläni näyttää loputtomasta auringonpaisteesta huolimatta vallitsevan täysi apatia.
Kun viereisen pöydän tyyppi kysyy kahvilassa, onko mekko älypuhelimen näytöllä sinimusta vai kultavalkoinen, mietin millä mieleni saastutetaan. Netflixin sarjoilla, puhelinpelillä ja turhilla koulukaverien juoruilla. En ajattele enää selkeästi. Inspiraationi on tukahtunut kolmenkymmenen senttimetrin (mittasin) kokoiseen kirjavuoreen hyllyssäni. Olen aloittanut kolmen viikon aikana kymmeniä eri tekstejä blogiani varten mutta painanut deleteä jokaisen kohdalla. Sydämeni haluaa maalata ja tuntea öljyvärien tuoksun, mutta aikani varastaa keisari Augustuksen propagandapolitiikka.

Tunnen olevani täynnä kroonista stressiä, mutta en edes tiedä, minkä tähden. Samalla tuntuu, ettei tämä ole tarpeeksi.

Lopetan tähän. Halusin vain luoda tekstin.

Hoy yo escuché la primavera de Madrid.
Una cosa buena hay en Madrid, eso que el verano (para mí) empieza pronto. Esta primavera de Madrid (para españoles) es increíble. Flores en los árboles, los tardes en el Retiro lleno de calor y luz. Para la noche de salir puedes llevar la minifalda y las medias superfinas y ni tampoco hace frio por la noche.

No sé sí mi cabeza ha llenado algún fascinación de la primavera, pero siento que no me voy adelante en mi vida. Vale, yo estudio, algunos ni eso pero parece que alrededor de mi ocurre totalmente apatía.
Cuando en la cafetería un chico de la mesa al lado de mí me pregunta, es el vestido en la pantalla de móvil azul-negro o oro-blanco, pensé con que se contamina mi celebro. Con los series de Netflix, juguetes de móvil y con los chismes inútiles. Aún no pienso muy claro. Mi inspiración está perdida a la montaña de los libros que mide 30 centímetros (yo lo medí). A lo largo de tres semanas he empezado muchísimos textos para mi blog pero he pulsado el botón de cancel a todos. Mi corazón quiere pintar y oler el óleo pero mi tiempo se roba la política propagandista de Augusto.

Siento que tengo estrés crónico pero aún no sé, por qué. Pero también yo siento que esto no es suficiente.

Acabo a esto. querría solo escribir.

NVK 4

Studio. Sunnuntaina pääsimme käyttämään studiota ja sainkin hyviä uusia vinkkejä valaistukseen. Toki tässä ihan oikeiden valojen kanssa tulee parempaa jälkeäkin, kuin minun normaalisti käyttämän kämäisen pöytälampun ja salaman yhteisvaikutuksesta. Tehtävänantona oli levynkansi ja innostuin myös itse tekemään kokeiluja photarin kanssa. Ottakaa muokkaukseni huuomorilla.

Estudio. En domingo al final podriemos usar el estudio de fotografia y yo sacaba bastante buenos consejos nuevos para la iluminación. Claro con estas luzes profecionales sacaba las fotos mucho más tecnicalmente mejores que con la lampara de la mesa que uso normalmente en mi casa. Yo un poco además entusiasmaba a hacer unas pruebas con el photoshop. Espero que los tomeis con el humor.

Vähän levynkansimeininkiä eri rajauksella // con la corta distinta la misma foto

NVK 3

Lauantaina päivän toinen tehtävä oli kuvitteellisten lehtikuvien ottaminen. Tätä varten matkustimme Helsingin Suomenlinnaan kuvailemaan. Itse kehittelin kyseiset kuvat paniikkisessa improvisaatiossa, eikä minulla ollut mitään hajua, mitä tein - joka sitten ehkä näkyy kuvissakin. Nojaa.. ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Kiitokset mallina toimineelle Ninalle, toivottavasti olin ihan ok ohjaaja.

En sábado, el segundo ejercicio era sacar las fotos para una revista imaginario. Para eso viajémos a Suomenlinna, una isla en Helsinki. Yo tenía una improvicación de la panica y en serio, no tuve ni idea que hice. Pero bueno, todas las cosas no hay que tomar tan grave. Gracias a Nina para ser mi modela. Yo deseo que ella no volvía loca conmigo. 

NVK 2.

Toisena kuvauspäivänä päädyttiin extempore kuvaamaan brittiläistä rockbändiä Night by Night, joka oli visiteeramassa Helsingissä keikkamerkeissä. Inspiraationa toimi aamun briiffin Jack an' Jones valokuvat.

En el segundo dia de la fotografia por el extempore fotografiemos un grupo de la musica rock de la Britannia, Night by Night se llama. Como el inspiración funccionaba las fotos de las anuncios del Jack and Jones.  

Bändin kotisivut kiinnostuneille/pagina de wed para los que se interesa: http://nxnofficial.com/

Mama

NVK 1.

Viime syksynä, olisikohan ollut jopa syyskuussa, osallistuin erääseen kuvausviikonloppuun Nuorten Valokuvaajien järjestön kautta. Ensimäisessä tehtävässä meidän tuli kuvata pimeällä. Minä en oikein osaa. Niistä miljoonasta kuvasta olen tyytyväinen kahteen. Tässä ne näette.

Otoño pasado, creo que en Septembre yo me apunté a un finde de la fotografia a través la sociedad de los jovenes fotografos. En el primer ejersicio tuvimos que sacar fotos por la noche. No puedo muy bien. Entre esas million de fotos yo estoy contenta a estas dos. Las fotos se han tomado en Helsinki.

Kamppi, Helsinki

Albertinkatu, Helsinki

Naapureina Madridissa//Como los vecionos en Madrid

Asu niin kuin elät, toteutuu ainakin minulla jossakin mielessä. Taidehistorioitasija haluaa varmasti tuntea arkkitehtuurisen historian perinpohjaisesti. Ratkaisu: asu niin vanhassa rakennuksessa, ettei isoisäsikään ole oppinut vielä kävelemään talon rakennusvuonna. Check! – Noh eihän täällä muita tönöjä olekaan. Älkää siis luulko, että minä jotenkin etsimällä etsin taidehistoriallista kulttuurikohdetta.

Kun asuu talossa, joka on rakennettu ennen ensimäistä maailmansotaa (ainakin), ja seinät ovat yhtä ohuet kuin paperi, naapurit oppii tuntemaan ennen kuin heistä on nähnyt vilaustakaan:

Seinänaapurit:
Remonttia kolmatta kuukautta. Jos en herää mihinkään, niin viimeistään kello kymmenen alkavaan kauniiseen poranlauluun. Viime aikoina kuitenkin olen vapaapäivinä herännyt vasta kahdeltatoista. Onko minusta tullut kuuro?
Muutenkin vaikuttavat ääripään ihmisiltä. Joka viikonloppuiset kotibileet näyttävät myös muodostuvan kovaa vauhtia perinteeksi. Harkitsen jo vakavasti kuokkimista seuraavana tylsänä koti-iltanani.

Yläkerran naapurit:
Pariskunta. Suhde vaikuttaa kiihkeältä, jossain sanan negatiivisemmassa merkityksessä. Jos en kuule tappelua tai hysteeristä hihitystä, saan todistaa joka sunnuntaiaamuisia herkkiä hetkiä. Vauvan esiaste eli koira on jo hankittu, mutta raukkaparka itkee yksinään ikäväänsä niin usein, etten oikeasti tiedä haluaisinko, että tämä pariskunta saa koskaan oikeaa lasta.

Vastapäiset naapurit:
Sisäpiha on pieni. Niin pieni, että kun työntää pään ulos niin voi aivan vaivattomasti turista vastapäisen naapurin kanssa päivän kuulumiset. Eikä tarvitse edes korottaa ääntään. Pienellä kurkottamisella ehkä voisi jopa kätellä, mutta ei nyt sentään oteta riskiä. Alas on aika pitkä matka.
Vastapäätä asuu alle kymmenvuotias poika äitinsä kanssa. (isästä ei vielä havaintoja, raportoidaan…) Lauantaiaamuisin piirrettyjen äänet kuuluvat erinomaisesti. Yleensä myös tiedän, mitä heillä on ruokana ihan vain sen takia, että poika tuppaa nirsoilemaan aika ronskinlaisesti.

Näitä Iltasanomien niin kovasti uutisoimia heippalappuja (mistä ihmeestä sekin sana tulee??) ei meillä harrasteta. Mummot kyllä kovasti tuppaavat juttelemaan aina postia hakiessa ja roskia viedessä. Ovat kuulemma keskustelleet, mistä olen kotoisin ja tulleet siihen tulokseen, että hollannista. Nääh. Väärin meni!

P.S. Kiitos seinänaapureilleni inspiraatiosta ja ilmaisesta Nicky Minajin tuotannon esittelystä.


"Viva como construyes tu imago" me materializa al menos en algún caso. La historiadora del arte supongo quiere conocer los estilos arqutectónicos y su historia muy bien. Conclusión: Viva en el edificio tan viejo que tampoco tu abuelo no había empezado a caminar en el mismo año cuando se lo constryeron. Check! – Afortunadamente no hay otros casitas, entonces no suelo pasar mi tiempo buscando un sitio arquitectónico fenomenal. Lo siento.

Cuando es una habitante de un edificio que se ha construido antes de la primera guerra mundial (al menos) y las paredes son tan finos que papel, se empieza a conocer los vecinos antes que ha visto ningunos de las caras de ellos:

Al lado:
Llevan ya tres meses renovando. Si no despierto a ningún otra cosa, puedo estar segura que la canción del taladro seguramente me despierta. Sin obstante últimamente despierto no antes de que a las 12. ¿He empezado a perder mi oído?
Generalmente también parecen la gente de las contradicciones. Las fiestas de la casa de cada findé han empezado materializar como una tradición. He pensado ya muy gravemente que próxima vez cuando tengo una noche muy aburrida en mi casa, voy a juntarlos.

Arriba:
La pareja. La relación parece muy impulsivo y ni con la sentimiento bien de esta palabra. Si no oigo el peleo o la risa histérica, voy a justificar las situaciones bastante intimas. La nivel pre-bebe ya han tomado, el perro. Pero pobrecillo esta llorando tan mucho por su solicitud que no estoy segura si quisiera que nunca tuvieran un niño.

Enfrente de:
El patio es chiquitito. Tan chiquitín que se puede sin ningunos dificultades charlar con la gente en otro lado. Quizás con poco estiración se podría dar la mano al vecino. Pero vamos sin tomar un riesgo. Allí abajo se lleva un poco camino.
Enfrente de mi habitación esta viviendo un niño de diez años con su madre. (Todavía ningunos fuentes del padre, investigando….) En los sábados por las mañanas las voces de los dibujos animados se escuchan perfectamente. También normalmente yo sé que están comiendo porque ese chaval suele picar su comida muy exactamente.

“Heippalappu”, como se dice en finés no tenemos. Son unas hojitas en el vestíbulo donde se puede poner los saludos a los vecinos. Pero suplementemente los abuelos suelen charlar mucho cuando bajo las basuras o vacío el buzón. Aparentemente han pensado, de donde vengo. Creían que de Holanda. Naaah, falso!

P.S. Gracias a mis vecinos cuyos me enseñaban la producción de Nicky Minaj de la inspiración.

Sanataito // El talento de las palabras

Kuinka monta sanaa ihminen voi oppia?

Tämä kysymys on herännyt mieleeni useammankin kerran. Osittain sen takia, koska olen oppinut espanjan kielen aivan vertahyytävän lyhyessä ajassa.

Vuosi sitten osasin juuri ja juuri kommunikoida, tilaus ravintolassa onnistui jotenkuten räpiköiden. Espanjani oli huomattavasti huonompaa kuin neljävuotiaan natiivin.

Nyt minä luen Nietzschen Tragedian syntyä espanjaksi. Ja yhtä vähän ymmärrän kuin siitä Suomalaisestakin versiosta.

Ja oikeasti. Voisi kuvailla, että eteeni olisi avautunut rinnakkaistodellisuus, josta en tiennyt mitään. Narnia, Velhomaailma, mutta kaikki on totta! Tämän tunteen perusteella haluaisin oppia kaikki maailman kielet. Jo harmittelen, etten osaa ruotsia ”Hej, jag kan prata svenka men min svenska är jettedåligt. Ursäkta.”- enempää. Englantia on tuputettu korvaan niin pienestä, että en sen suhteen ole koskaan kokenut minkäänlaista ahaa- elämystä.

Silti, en minä mikään espanjan kielen kiemuroissa sulavasti uiskenteleva pyöriäinen ole. Pikemminkin kauhon, räpiköin ja pysyn juuri ja juuri pinnalla. Ymmärrän, tulen ymmärretyksi, mutta en minä millään sanaleikeillä täällä laskettele.

Ja oi, minä niin haluaisin!

Kieltä on niin mukava vääntää, kääntää, purkaa ja laittaa palaset taas paikoilleen. Se kertoo niin paljon persoonastamme ja mitä ajattelemme. Teen sitä jatkuvasti suomeksi. Haluan oppia myös espanjaksi. 

Mutta mietin, kärsiikö jokin muu jo oppimani kieli tästä. Kutistuuko englanninosaamisen säälittäväksi espanjanaksenttiseksi piipitykseksi? Enkö enää osaa sivistyssanoja suomeksi?

Siksi mietin, kuinka monta sanaa ihminen voi oppia?

Kokeillaan…..

Singapore, 29.12.2014

¿Cuantas palabras la humana pueda aprender?

Esta cuestión ha llegado a mi cabeza unas varias veces. Parcialmente por eso que he aprendido castellano tan corto tiempo que es casi terrible.

Hace un año mí comunicación era malísimo. El orden en el restaurante fue más o menos encomiable.

Mi español era mucho más peor que el nativo de los cuatro años. 

Ahora estoy leyendo El nacimiento de la Tragedia del Nietzsche en castellano. Y entiendo tan poco que de la versión finlandés.

Y en serio. Se pueda describir que delante de mí se abrió el inframundo de que antes no sabía nada. ¡La Narnia, el mundo de los brujos, pero todo es verdad! Por esto sentimiento quisiera aprender todos los idiomas del esto mundo. Ya me da pena que no sé sueco casi nada más que: “Hej, jag kan prata svenka men min svenska är jettedåligt. Ursäkta.”, que significa ”Hola, yo puedo hablar sueco pero lo es muy mal. Lo siento.” 

Por otro lado, inglés ha llegado tan pronto a mi vida que quizás nunca no voy a experimentar nada parecido que con español. 

Aun así, no soy ningún delfín que está nadando agraciadamente en la mar del idioma español. Al contrario. Yo pongo todo mi poder que puedo quedar sin hundirme. Yo comprendo (más o menos…), me han comprendido (o solo todos actúan así), pero no juego con las palabras.

Qué mucho yo lo quisiera.

Es tan cómodo jugar con el idioma. Estirar, torcer, partir y recolocar todas las partes. El idioma cuenta tan mucho de la persona y quienes somos. Cuando hablo finlandés, no paro a hacerlo. Quiero hacer lo mismo también en español.

Pero estoy pensando, están sufriendo mis otros idiomas por eso. ¿Si empezó a hablar inglés con el acento español horrible? ¿O sí voy a olvidar todas las palabras más educados en finlandés?

Por eso estoy pensando ¿cuantas palabras la humana pueda aprender?

Estoy ya intentando…..