lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kerro meille, mitä me tulemme olemaan.

Minä olen lahjakas, tiedän sen. Tiedän myös, että niin on moni muukin ja että näistä monesta muusta osa on paljon lahjakkaampia, taitavampia ja kehittyneempiä kuin minä.

Setäni

Olen aina halunnut suuntautua taidealalle. En osaa kuvitella muuta. Yhteiskunta toki kiinnostaa myös, mutta en osaa nähdä itselläni uraa, johon ei miltään osin sisältyisi taide. Ajatus kuulostaa pelottavalta, tylsältä ahdistavalta ilottomalta. Ainut ongelmani on, että niin moni muukin haluaa tälle alalla ja niin moni muu on minua parempi.

Serkkuni

Suomi on kummallinen maa. Tämä maa on täynnä erittäin lahjakkaita nuoria, jotka eivät pääse opiskelemaan mihinkään. Haluavatpa he sitten taidealalle tai ei. Silti jostain kumman syystä moni jää tänäkin syksynä ilman opiskelupaikkaa, vaikka yli puolet mielestäni sen heittämällä anstaitsisivat.
Puhutaan kuitenkin taidealoista, eikä eksytä sivupoluille.

Siskoni

Taidealat vaativat paljon, ne vaativat sinulta tarvittavat pohjatiedot ja -taidot kauan ennen kuin osaat edes ajatella, mitä oikeasti haluat tehdä isona. Lääketieteelliseen tai oikeustieteelliseen on toki vaikea päästä, mutta pystyt oppimaan tärkeät asiat lähes nollasta yhdessä keväässä jos lukupäätä ja motivaatiota riittää. Taideala on aivan eri asia. Jos et osaa piirtää, et osaa piirtää ja sinun on turha edes kuvitellakkaan ainakaan muutamaan vuoteen hakevasi vaikkapa Taideteolliseen korkeakouluun.

Siskoni

Tämän alan vaikeudet eivät kuitenkaan lopu tähän. Varma työllisyys ei odota toisin kuin lääkäreillä. Visuaalisen lahjakkuuden lisäksi on omattava markkinointikykyä. Pitää osata markkinoida itseään, pitää osata luoda myyvää taidetta ja omaa persoonaansa, jotta saa ostettua edes maitoa kaupasta. Tällä alalla on kova kilpailu ja se näkyy jo tässä iässä.

Miksi?

Isäni

Minä haluan tehdä tätä. Pelkään myös, etten ole tarpeeksi hyvä, tarpeesi hyvä, jotta saisin tehdä tätä loppuelämäni, kunnolla, kokopäiväisesti, leipätyökseni. Olen yrittänyt strategisoida parhaimman mahdollisen vaihtoehdon, jotta voisin ehkä joskus elääkin tällä. Minua pelottaa näyttää töitäni ja sanoa: "Haluaisin tehdä tätä ammatikseni."

Tämän tekstin kuvituksena käytän yhtä lopullista tulosta ennakkotehtävistäni Lahden muotoiluinstituuttiin. Otsikkona Sukua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti