Arte de los seminarios - Luentotaidetta vol. 1

Perdone a mis queridos lectores (o familiares/amigos quienes muestran el interés a mi blog) que no he actualizado mi blog hace ya muchisimo tiempo. Esque ha pasado mucho (y otras excusas). Sin embargo, hoy os presento arte de las clases a.k.a los bocetos de mierda que se suele dibujar en el rincón del papel cuando ya el interés del clase esta cerca del cero. Bueno, estos dibujitos son una muestra de mi mente a las 9 de la mañana. Voy a hacer varios posts, porque nadie quiere ver todos mis bocetitos de la mierda a la vez. Voy a empezar a publicar los bocetos desde este cuatrosemestre pasado, porque los anteriores no he guardado. 

Enjoy, o lo que quieras! 

Anteeksi rakkaat lukijani (tai sukulaiset/ystävät jotka tänne eksytte) että en ole julkaissut mitään sitten pitkään aikaan. Kuittaan tämän tekosyyllä että on ollut paljon asioita. Asiaan, esittelen teille nyt Luentotaidetta eli paskoja piirustuksia joita on tullut tehtyä kun mielenkiinnon taso itse luennon aihetta kohtaan on ollut tasoa 0. Voitte sitten näistä piirustuksista päätellä, mikä on Annin ajatuksenkulku kello 9 maanantaiaamuna. Aijon tehdä muutaman postauksen näitä, koska eihän nyt kukaan kaikkia näitä paskoja piirustuksia kerralla jaksaisi katsoa. Säilynyt on vain tämän kevään luentopiirustukset, mutta jos innostun, niin ehkä julkaisen seuraavan syksynkin.

Nauttikaa, jos haluatte!

La cara loca y la androgyna fumadora // Hullu naama ja tupakoiva androgyyni

La chica enamorada. Q asco! // Rakastunut tytteli. Yök!

"Coloquemos la mierda!" Estress del Mayo mostrada en la cara hacia izquiera y una chica con el vestido de la mancha de café // "Paska kasaan!" Toukokuun stressi tiivistettynä ja tyttö kahvitahramekossa.

La fiesta aburrida. Clase de la literatura // Tylsät juhlat. Kirjallisuudentunti

Caritas y la obra del arte de mi amiga Ana (a la derecha arriba) // Naamoja ja ystäväni Anan taideteos (oikea ylhäällä)

Me encanta dibujar las mujeres en las posiciones raras // Tykkään piirtää naisia oudoissa asennoissa

Personaje estresado con la nariz grande acaba de salir de la copa de coctail // Stressaantunut nenätyyppi nousee koktaililasista



Hala! Ya podeís ver que produce mi celebro. Hasta la proxima!!

Noniin. Siinä. Ei lisättävää. Seuraavaan kertaan vain sitten!

xoxo. Anni

Laitetaan Suomi kuntoon epätasa-arvoisella koulutusjärjestelmällä

Helsingin Yliopisto päätti tänään lukukausimaksuista EU- ja ETA – maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.  Summa on huima. 10 000- 25 000 euroa. Voisi todellakin kysyä, mihin Helsingin Yliopisto perustaa tämän summan. Samalla rahalla voisi opiskella Oxfordin yliopistossa (1). Kysymys on aika helppo, jos saisi valita jommastakummasta vaihtoehdosta sen, missä korkeakoulututkintonsa suorittaisi. Helsingin Yliopisto sanoi perustelevansa summaa kansainvälisten suhteiden kehittämiseen. Tällä hetkellä kuitenkin tuolla summalla ja leikkauksista johtuvalla koulutuksen tasolla en näe, että moni kansainvälinen opiskelija Suomeen asti muuttaisi, kun tarjolla on - anteeksi vain - huomattavasti parempia yliopistoja paljon edullisempaan hintaan. 

Muut Euroopan yliopistot perivät huomattavasti pienempiä summia. Berliinin Freie Universität perii opiskeluista vaivaiset 700-800, koskien kaikkia opiskelijoita.(2) Opiskelemani Universidad Complutense de Madrid perii taasen lukukausimaksuja keskimäärin 1600 – 2000 euroa jokaiselta opiskelijalta riippumatta siitä onko opiskelija korealainen, suomalainen vai espanjalainen. Opiskelijoiden käytössä on Euroopan vanhimpiin ja laajimpiin kuuluva kirjasto joka on perustettu vuonna 1499. Kirja kuin kirja löytyy, useimmiten sekä orginaalikielellä ja jos käännös on tehty, myös espanjaksi. Helsingin yliopisto taasen on saanut kontolleen hallituksen leikkaukset, joka on sen ylioppilaskunnan mukaan jopa 106 miljoonaa euroa vuoteen 2020 mennessä. (3) Leikkauksista johtuen muun muassa ryhmäkokoja on lisätty, opiskeluihin ja tutkimukseen käytettävien lääkkeiden saantimahdollisuuksia vähennetty ja tieteellisten ajankohtaislehtien julkaisuoikeus lopetettu. Kysymys kuuluu: Mitä Helsingin yliopistolla on tarjota ulkomaisille opiskelijoille, jos lukukausimaksujen summa on tämä?

Tarkoitukseni ei ole vain arvostella Helsingin yliopiston toimintaa. Toki sen moittimaton ja jopa ylitsepursuava kuuliaisuus kyseisiin leikkauksia seuranneisiin ohjeisiin on hieman kyseenalainen. Nykyinen hallitus asetti lukukausimaksuihin alarajaksi 1500 euroa, mutta Helsingin yliopisto pisti paremmaksi ja nosti summaa noin 15 000 eurolla. Lisäksi tällä viikolla tehdyt liki tuhannen hengen työntekijävähennykset hoidettiin Profesorriliiton ja Tieteentekijöidenliiton mukaan hätiköiden ja YT - neuvottelun tuloksia pimittäen. Näin suuriin irtisanomisiin ei olisi ollut vielä tällä hetkellä tarvetta. (4) Voisi myös kysyä, miten lukukausimaksuasia tullaan hoitamaan jatkossa. Ei kellään ole omasta pussistaan varaa repäistä vuosittain kahtaakymmentä tonnia, puhumattakaan vielä normaalielämästä päälle. Vaikka Brittien saarivaltiossa on tunnetusti päätähuimaavat lukukausimaksut, on olemassa monia lainajärjestelmiä, jolla summa on katettavissa. Suomella tätä ei ole. Myös Espanjalla on mahdollisuus erilaisiin opiskelijastipendeihin joilla tämä puolentoista tonnin lukukausi maksetaan joko kokonaan tai osittain.

Koulutus on ollut pitkään asia, josta Suomi on saanut olla ylpeä, onpa siitä kehitelty vientituotettakin. Pisa- tutkimuksilla jaksetaan vieläkin hehkutta vaikka Suomi on ollut viimeksi kärkisijoilla kuusi vuotta sitten. (5) Vuoden 2012 tulokset on toki julkaistu Opetus – ja kulttuuriministeriön sivuilla mutta ei niillä paljoa naureta. Lisäksi kyseessä on peruskouluikäisten osaaminen, ei yliopisto.

Tämä kritiikkini kohdistuu kaikkiin leikkauksiin. Epäilisin, että on tainnut jäädä ns. ”Suomi kuntoon” – ohjelman laatijoilta nyt yhteiskuntafilosofiat lukematta. En kyllä ihmettelekään. Sen verran koulutusvastaista, että hirvittää. Perusteena sanottakoon, että yhteiskunta ei perustu pelkälle materialle (raha tai säännöt) vaan yhteiselle halulle kehittyä. Ja miten voimme kehittyä, jos valtiomme suurimmilta ja tärkeimmiltä kehityslaitoksilta leikataan niin paljon, että ne jäävät vain kituvaksi varjoksi itsestään. Tämä ei koske vain ulkomaisia opiskelijoita, Tämä koskee meitä kaikkia ja perjaatteitamme koulutuksen vaalimiseen kaikille tasa-arvoisena ja laadukkaana järjestelmänä.

1. http://www.ox.ac.uk/admissions/undergraduate/fees-and-funding/tuition-fees

2. http://www.fu-berlin.de/en/studium/international/studium_fu/studienfinanzierung/

3. https://hyy.helsinki.fi/fi/media-arkisto/uutiset/t%C3%A4rkeint%C3%A4-yliopistolla-juuri-nyt-osa-25-yliopiston-leikkaukset

4. http://www.hs.fi/kaupunki/a1453867136286

5. http://www.minedu.fi/pisa/2012.html?lang=fi

Madrid on kuin iso Prisma

Kun en ole blogia nyt päivitellyt muutamaan kuukauteen, on hyvä aloittaa silloin, kun tenttiviikko on päällä, eikösjuu?

Olin matkalla kotiin modernin kirjallisuuden tentistä, kun tapahtui jotain hauskaa, näin tutun kasvon katukuvassa. Eikös se siinä ole lähes joka-aamuinen bussikuskini joka minut hartaasti kiidättää kotiovelta yliopistokampukselle? Kyllä on! Sanottiin holaholat, hymyiltiin ja jatkettiin matkaa. Oli pakko tehdä asiasta hassunhauska facebookpäivitys.

Nyt kun oikein rupesin miettimään, niin Madridissa minulla on jotain mitä Suomessa ei ole. Nimittäin, henkilökohtainen rautakauppias, henkilökohtainen pyöräkauppias (tai tässä tapauksessa pyöränkorjaaja) ja jopa olipa jonkun aikaa henkilökohtainen paperien tulostaja (liike meni konkkaan L). Ja onpa minulla vielä henkilökohtainen pankkivirkailija Luis, joka aina maksaa kiikuttamani laskut (minun tililtäni tietysti hehhe), vaihdellaan kuulumiset ja samalla Luis yrittää kaupata minulle kotivakuutusta, jota en tosin ole vielä ottanut.

Puhuin joskus tässä syksyllä kaverini kanssa facebookissa, etten haluaisi ikinä muuttua prismassa käyväksi, masentuneeksi tuulipukuraijaksi, jonka viikonloppuostokset ovat mäyräkoira, lenkkimakkara ja (naisellisuuden vuoksi) fazerin sininen. Mutta nythän minä tajusin, että asun jo Prismassa. Madrid on kuin iso Prisma. Minulla on varmasti valehtelematta lyhempi matka rautakaupan naulahyllyltä hedelmäkaupan omenakorille kuin Kantsun Prismassa. Ero vain on siinä että nämä Prismakadut ovat nimettyjä ja eri osastoissa on motivoituneet omistajat, jotka osaavat palvella asiakasta ja vaihdella samalla tiedot tärkeimmistä asioista kuten päivän säästä ja menneistä vaaleista.

Suosittelen Kannelmäen Prismalle myös nimeämään katunsa. Löytäisi ehkä paremmin sieltä saakutin isosta mestasta jotain jos olisitte nimenneet katunne vaikka Makkarakaduksi tai Hedelmäaukioksi. Eksoottista otetta voisi hakea vaikka tex-mex osastolla, joka voisi olla vaikka Calle de la tortilla Mexicana tai ihan vaan Avenida de Taco.

Nyt tenttien pariin!

nykyaikana on lukematon määrä vääriä polkuja

jokainen alkaa juhlavasti kultaisesta ovesta

fanfaarien soidessa

Hoy dia hay muchisimos caminos incorectos

Cada de ellos empieza celebrando, en la puerta del oro

Tocando las fanfarrias

vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu

ihmettelen miten kaikki lipuu ohi

tulee juhannus ja joulu

Poco tiempo para disfrutar, poco tiempo para cantar

Pienso como todo esta flotando

viene la Navidad y el verrano

ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään

ilman että tekee oikein mitään

tärkeintä on näyttää kiireiseltä

ja seksikkäältä

Es maravilloso que mucho se puede hacer

sin hacer verdaderamente nada

Lo más importante es parecer ocupado y bonito.

El canto de Pariisin kevät, traducido por mi. Las fotos he tomado en el vuelo de Helsinki a Madrid. Es la Mar Baltica y en la ultima foto son Los Alpes. 

Luotu uusi teksti.

Tänään kuuntelin Madridin kevättä.
Madridissa on se hyvä puoli, että kesä (minulle) alkaa varhain. Tämä Madridin kevät (espanjalaisille) on aivan hurmaava. Kirsikankukkia, valon ja lämmön täyttämiä iltoja Retiron keskuspuistossa. Baariin voi pukeutua pikkumekkoon ja ohuenohuisiin sukkahousuihin, eikä yöllä tule edes kylmä.

En tiedä, onko ohimoni täyttänyt jokin keväthuuma, mutta tuntuu, että junnaan paikallani. Hyvä on, minä opiskelen, toiset eivät, mutta ympärilläni näyttää loputtomasta auringonpaisteesta huolimatta vallitsevan täysi apatia.
Kun viereisen pöydän tyyppi kysyy kahvilassa, onko mekko älypuhelimen näytöllä sinimusta vai kultavalkoinen, mietin millä mieleni saastutetaan. Netflixin sarjoilla, puhelinpelillä ja turhilla koulukaverien juoruilla. En ajattele enää selkeästi. Inspiraationi on tukahtunut kolmenkymmenen senttimetrin (mittasin) kokoiseen kirjavuoreen hyllyssäni. Olen aloittanut kolmen viikon aikana kymmeniä eri tekstejä blogiani varten mutta painanut deleteä jokaisen kohdalla. Sydämeni haluaa maalata ja tuntea öljyvärien tuoksun, mutta aikani varastaa keisari Augustuksen propagandapolitiikka.

Tunnen olevani täynnä kroonista stressiä, mutta en edes tiedä, minkä tähden. Samalla tuntuu, ettei tämä ole tarpeeksi.

Lopetan tähän. Halusin vain luoda tekstin.

Hoy yo escuché la primavera de Madrid.
Una cosa buena hay en Madrid, eso que el verano (para mí) empieza pronto. Esta primavera de Madrid (para españoles) es increíble. Flores en los árboles, los tardes en el Retiro lleno de calor y luz. Para la noche de salir puedes llevar la minifalda y las medias superfinas y ni tampoco hace frio por la noche.

No sé sí mi cabeza ha llenado algún fascinación de la primavera, pero siento que no me voy adelante en mi vida. Vale, yo estudio, algunos ni eso pero parece que alrededor de mi ocurre totalmente apatía.
Cuando en la cafetería un chico de la mesa al lado de mí me pregunta, es el vestido en la pantalla de móvil azul-negro o oro-blanco, pensé con que se contamina mi celebro. Con los series de Netflix, juguetes de móvil y con los chismes inútiles. Aún no pienso muy claro. Mi inspiración está perdida a la montaña de los libros que mide 30 centímetros (yo lo medí). A lo largo de tres semanas he empezado muchísimos textos para mi blog pero he pulsado el botón de cancel a todos. Mi corazón quiere pintar y oler el óleo pero mi tiempo se roba la política propagandista de Augusto.

Siento que tengo estrés crónico pero aún no sé, por qué. Pero también yo siento que esto no es suficiente.

Acabo a esto. querría solo escribir.

NVK 4

Studio. Sunnuntaina pääsimme käyttämään studiota ja sainkin hyviä uusia vinkkejä valaistukseen. Toki tässä ihan oikeiden valojen kanssa tulee parempaa jälkeäkin, kuin minun normaalisti käyttämän kämäisen pöytälampun ja salaman yhteisvaikutuksesta. Tehtävänantona oli levynkansi ja innostuin myös itse tekemään kokeiluja photarin kanssa. Ottakaa muokkaukseni huuomorilla.

Estudio. En domingo al final podriemos usar el estudio de fotografia y yo sacaba bastante buenos consejos nuevos para la iluminación. Claro con estas luzes profecionales sacaba las fotos mucho más tecnicalmente mejores que con la lampara de la mesa que uso normalmente en mi casa. Yo un poco además entusiasmaba a hacer unas pruebas con el photoshop. Espero que los tomeis con el humor.

Vähän levynkansimeininkiä eri rajauksella // con la corta distinta la misma foto

NVK 3

Lauantaina päivän toinen tehtävä oli kuvitteellisten lehtikuvien ottaminen. Tätä varten matkustimme Helsingin Suomenlinnaan kuvailemaan. Itse kehittelin kyseiset kuvat paniikkisessa improvisaatiossa, eikä minulla ollut mitään hajua, mitä tein - joka sitten ehkä näkyy kuvissakin. Nojaa.. ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Kiitokset mallina toimineelle Ninalle, toivottavasti olin ihan ok ohjaaja.

En sábado, el segundo ejercicio era sacar las fotos para una revista imaginario. Para eso viajémos a Suomenlinna, una isla en Helsinki. Yo tenía una improvicación de la panica y en serio, no tuve ni idea que hice. Pero bueno, todas las cosas no hay que tomar tan grave. Gracias a Nina para ser mi modela. Yo deseo que ella no volvía loca conmigo. 

NVK 2.

Toisena kuvauspäivänä päädyttiin extempore kuvaamaan brittiläistä rockbändiä Night by Night, joka oli visiteeramassa Helsingissä keikkamerkeissä. Inspiraationa toimi aamun briiffin Jack an' Jones valokuvat.

En el segundo dia de la fotografia por el extempore fotografiemos un grupo de la musica rock de la Britannia, Night by Night se llama. Como el inspiración funccionaba las fotos de las anuncios del Jack and Jones.  

Bändin kotisivut kiinnostuneille/pagina de wed para los que se interesa: http://nxnofficial.com/

Mama

NVK 1.

Viime syksynä, olisikohan ollut jopa syyskuussa, osallistuin erääseen kuvausviikonloppuun Nuorten Valokuvaajien järjestön kautta. Ensimäisessä tehtävässä meidän tuli kuvata pimeällä. Minä en oikein osaa. Niistä miljoonasta kuvasta olen tyytyväinen kahteen. Tässä ne näette.

Otoño pasado, creo que en Septembre yo me apunté a un finde de la fotografia a través la sociedad de los jovenes fotografos. En el primer ejersicio tuvimos que sacar fotos por la noche. No puedo muy bien. Entre esas million de fotos yo estoy contenta a estas dos. Las fotos se han tomado en Helsinki.

Kamppi, Helsinki

Albertinkatu, Helsinki

Naapureina Madridissa//Como los vecionos en Madrid

Asu niin kuin elät, toteutuu ainakin minulla jossakin mielessä. Taidehistorioitasija haluaa varmasti tuntea arkkitehtuurisen historian perinpohjaisesti. Ratkaisu: asu niin vanhassa rakennuksessa, ettei isoisäsikään ole oppinut vielä kävelemään talon rakennusvuonna. Check! – Noh eihän täällä muita tönöjä olekaan. Älkää siis luulko, että minä jotenkin etsimällä etsin taidehistoriallista kulttuurikohdetta.

Kun asuu talossa, joka on rakennettu ennen ensimäistä maailmansotaa (ainakin), ja seinät ovat yhtä ohuet kuin paperi, naapurit oppii tuntemaan ennen kuin heistä on nähnyt vilaustakaan:

Seinänaapurit:
Remonttia kolmatta kuukautta. Jos en herää mihinkään, niin viimeistään kello kymmenen alkavaan kauniiseen poranlauluun. Viime aikoina kuitenkin olen vapaapäivinä herännyt vasta kahdeltatoista. Onko minusta tullut kuuro?
Muutenkin vaikuttavat ääripään ihmisiltä. Joka viikonloppuiset kotibileet näyttävät myös muodostuvan kovaa vauhtia perinteeksi. Harkitsen jo vakavasti kuokkimista seuraavana tylsänä koti-iltanani.

Yläkerran naapurit:
Pariskunta. Suhde vaikuttaa kiihkeältä, jossain sanan negatiivisemmassa merkityksessä. Jos en kuule tappelua tai hysteeristä hihitystä, saan todistaa joka sunnuntaiaamuisia herkkiä hetkiä. Vauvan esiaste eli koira on jo hankittu, mutta raukkaparka itkee yksinään ikäväänsä niin usein, etten oikeasti tiedä haluaisinko, että tämä pariskunta saa koskaan oikeaa lasta.

Vastapäiset naapurit:
Sisäpiha on pieni. Niin pieni, että kun työntää pään ulos niin voi aivan vaivattomasti turista vastapäisen naapurin kanssa päivän kuulumiset. Eikä tarvitse edes korottaa ääntään. Pienellä kurkottamisella ehkä voisi jopa kätellä, mutta ei nyt sentään oteta riskiä. Alas on aika pitkä matka.
Vastapäätä asuu alle kymmenvuotias poika äitinsä kanssa. (isästä ei vielä havaintoja, raportoidaan…) Lauantaiaamuisin piirrettyjen äänet kuuluvat erinomaisesti. Yleensä myös tiedän, mitä heillä on ruokana ihan vain sen takia, että poika tuppaa nirsoilemaan aika ronskinlaisesti.

Näitä Iltasanomien niin kovasti uutisoimia heippalappuja (mistä ihmeestä sekin sana tulee??) ei meillä harrasteta. Mummot kyllä kovasti tuppaavat juttelemaan aina postia hakiessa ja roskia viedessä. Ovat kuulemma keskustelleet, mistä olen kotoisin ja tulleet siihen tulokseen, että hollannista. Nääh. Väärin meni!

P.S. Kiitos seinänaapureilleni inspiraatiosta ja ilmaisesta Nicky Minajin tuotannon esittelystä.


"Viva como construyes tu imago" me materializa al menos en algún caso. La historiadora del arte supongo quiere conocer los estilos arqutectónicos y su historia muy bien. Conclusión: Viva en el edificio tan viejo que tampoco tu abuelo no había empezado a caminar en el mismo año cuando se lo constryeron. Check! – Afortunadamente no hay otros casitas, entonces no suelo pasar mi tiempo buscando un sitio arquitectónico fenomenal. Lo siento.

Cuando es una habitante de un edificio que se ha construido antes de la primera guerra mundial (al menos) y las paredes son tan finos que papel, se empieza a conocer los vecinos antes que ha visto ningunos de las caras de ellos:

Al lado:
Llevan ya tres meses renovando. Si no despierto a ningún otra cosa, puedo estar segura que la canción del taladro seguramente me despierta. Sin obstante últimamente despierto no antes de que a las 12. ¿He empezado a perder mi oído?
Generalmente también parecen la gente de las contradicciones. Las fiestas de la casa de cada findé han empezado materializar como una tradición. He pensado ya muy gravemente que próxima vez cuando tengo una noche muy aburrida en mi casa, voy a juntarlos.

Arriba:
La pareja. La relación parece muy impulsivo y ni con la sentimiento bien de esta palabra. Si no oigo el peleo o la risa histérica, voy a justificar las situaciones bastante intimas. La nivel pre-bebe ya han tomado, el perro. Pero pobrecillo esta llorando tan mucho por su solicitud que no estoy segura si quisiera que nunca tuvieran un niño.

Enfrente de:
El patio es chiquitito. Tan chiquitín que se puede sin ningunos dificultades charlar con la gente en otro lado. Quizás con poco estiración se podría dar la mano al vecino. Pero vamos sin tomar un riesgo. Allí abajo se lleva un poco camino.
Enfrente de mi habitación esta viviendo un niño de diez años con su madre. (Todavía ningunos fuentes del padre, investigando….) En los sábados por las mañanas las voces de los dibujos animados se escuchan perfectamente. También normalmente yo sé que están comiendo porque ese chaval suele picar su comida muy exactamente.

“Heippalappu”, como se dice en finés no tenemos. Son unas hojitas en el vestíbulo donde se puede poner los saludos a los vecinos. Pero suplementemente los abuelos suelen charlar mucho cuando bajo las basuras o vacío el buzón. Aparentemente han pensado, de donde vengo. Creían que de Holanda. Naaah, falso!

P.S. Gracias a mis vecinos cuyos me enseñaban la producción de Nicky Minaj de la inspiración.

Sanataito // El talento de las palabras

Kuinka monta sanaa ihminen voi oppia?

Tämä kysymys on herännyt mieleeni useammankin kerran. Osittain sen takia, koska olen oppinut espanjan kielen aivan vertahyytävän lyhyessä ajassa.

Vuosi sitten osasin juuri ja juuri kommunikoida, tilaus ravintolassa onnistui jotenkuten räpiköiden. Espanjani oli huomattavasti huonompaa kuin neljävuotiaan natiivin.

Nyt minä luen Nietzschen Tragedian syntyä espanjaksi. Ja yhtä vähän ymmärrän kuin siitä Suomalaisestakin versiosta.

Ja oikeasti. Voisi kuvailla, että eteeni olisi avautunut rinnakkaistodellisuus, josta en tiennyt mitään. Narnia, Velhomaailma, mutta kaikki on totta! Tämän tunteen perusteella haluaisin oppia kaikki maailman kielet. Jo harmittelen, etten osaa ruotsia ”Hej, jag kan prata svenka men min svenska är jettedåligt. Ursäkta.”- enempää. Englantia on tuputettu korvaan niin pienestä, että en sen suhteen ole koskaan kokenut minkäänlaista ahaa- elämystä.

Silti, en minä mikään espanjan kielen kiemuroissa sulavasti uiskenteleva pyöriäinen ole. Pikemminkin kauhon, räpiköin ja pysyn juuri ja juuri pinnalla. Ymmärrän, tulen ymmärretyksi, mutta en minä millään sanaleikeillä täällä laskettele.

Ja oi, minä niin haluaisin!

Kieltä on niin mukava vääntää, kääntää, purkaa ja laittaa palaset taas paikoilleen. Se kertoo niin paljon persoonastamme ja mitä ajattelemme. Teen sitä jatkuvasti suomeksi. Haluan oppia myös espanjaksi. 

Mutta mietin, kärsiikö jokin muu jo oppimani kieli tästä. Kutistuuko englanninosaamisen säälittäväksi espanjanaksenttiseksi piipitykseksi? Enkö enää osaa sivistyssanoja suomeksi?

Siksi mietin, kuinka monta sanaa ihminen voi oppia?

Kokeillaan…..

Singapore, 29.12.2014

¿Cuantas palabras la humana pueda aprender?

Esta cuestión ha llegado a mi cabeza unas varias veces. Parcialmente por eso que he aprendido castellano tan corto tiempo que es casi terrible.

Hace un año mí comunicación era malísimo. El orden en el restaurante fue más o menos encomiable.

Mi español era mucho más peor que el nativo de los cuatro años. 

Ahora estoy leyendo El nacimiento de la Tragedia del Nietzsche en castellano. Y entiendo tan poco que de la versión finlandés.

Y en serio. Se pueda describir que delante de mí se abrió el inframundo de que antes no sabía nada. ¡La Narnia, el mundo de los brujos, pero todo es verdad! Por esto sentimiento quisiera aprender todos los idiomas del esto mundo. Ya me da pena que no sé sueco casi nada más que: “Hej, jag kan prata svenka men min svenska är jettedåligt. Ursäkta.”, que significa ”Hola, yo puedo hablar sueco pero lo es muy mal. Lo siento.” 

Por otro lado, inglés ha llegado tan pronto a mi vida que quizás nunca no voy a experimentar nada parecido que con español. 

Aun así, no soy ningún delfín que está nadando agraciadamente en la mar del idioma español. Al contrario. Yo pongo todo mi poder que puedo quedar sin hundirme. Yo comprendo (más o menos…), me han comprendido (o solo todos actúan así), pero no juego con las palabras.

Qué mucho yo lo quisiera.

Es tan cómodo jugar con el idioma. Estirar, torcer, partir y recolocar todas las partes. El idioma cuenta tan mucho de la persona y quienes somos. Cuando hablo finlandés, no paro a hacerlo. Quiero hacer lo mismo también en español.

Pero estoy pensando, están sufriendo mis otros idiomas por eso. ¿Si empezó a hablar inglés con el acento español horrible? ¿O sí voy a olvidar todas las palabras más educados en finlandés?

Por eso estoy pensando ¿cuantas palabras la humana pueda aprender?

Estoy ya intentando…..

Nostalgiakuulumisia

Olen nyt vähänlaisesti laittanut kuvia tänne viimeaikoina. Syy johtuu kolossaalisen huonosta nettiyhteydestäni ja siitä, ettei minulla ole yksinkertaisesti aikaa. Tutkimukset, esseet, tunnit, byrokraattisten asioiden hoitaminen, sosiaalinen elämä ja ihan vain kuola valuen kattoon tuijottelu vie tällä hetkellä kaiken aikani. Iltojen pimetessä (kyllä, täälläkin sitä minimaallisesti tapahtuu) ja selaillessani vanhoja kuvia kuvainventaarion merkeissä, olen alkanut hieman kaipaamaan Suomea. Ikävä ei ole onneksi paha. Se on vain pieni polttava tunne rinnassa, mukavuudenhalu.

Minä ihan oikeasti kaipaan räntäsateista marraskuuta, milloin koiraan tarttuu kilo ties mitä äiti maan eritettä, milloin jokin veden ja lumen sekainen tippuu taivaalta alas ja kaikki päivät ovat harmaita. Milloin oikeasti saa käyttää villasukkia, polttaa kynttilöitä ja katsoa ikkunasta ulos vahingoniloisesti vain siksi, koska sinne ei tarvitse sillä hetkellä mennä.
Koska silloin tuntuu, että luonto on lähellä.
Koska silloin ei pidä auringonvaloa itsestäänselvyytenä.

Minä haluan korvapuusteja
Hernekeittoa
Mykyrokkaa (no en setään, HYI)
Äidin keittämää kahvia

Minä haluan leveän sängyn,
Ikkunan huoneeseeni
Jotain tuttua, jotain vanhaa, jotain omaa

Teen kuvainventaariota vanhoista kuvistani, poistan turhat, muokkaan potenttiaaliset, arkistoin, ehkä jopa teen käsinkosketeltavat valokuvakirjat. Olen joitakin julkaissut instagrammissani ja pyrin siihen että julkaisen siellä muutaman viikottain. häshtäg thebigphotoinventario tai käyttäjä annirepo niin olette jäljillä.

T. Itsensäetsijä

ps. Oikeasti minä todella TODELLA kovasti haluaisin tehdä tällä hetkellä taidetta enemmän. Kreikkalainen arkkitehtuuri vie vain kaiken aikani

Espanja, tuo Euroopan hallinnollinen hipsteri

Olin saanut jonkinlaisen käsityksen Espanjan hallinnollisista elimistä joo viime vuonna täällä asuessani, mutta olin kuitenkin autaan vauvanposkisesti tietämätön, mitä juuttuminen hallinnon rattaisiin todella tarkoittaa. Espanjan koneistoon verrattuna KELA:n tädit ja sedät ovat oikeita pullaa paistavia kullannuppuja.

Esittelen tässä nyt tekstuaallisessa muodossa muutamia kokemuksiani viimeisten viikkojen varrelta.

Yliopisto:

Sain kirjeen yliopistosta, että minut on erittäin lämpimästi hyväksytty kauniiseen tapasten ja kastanjettien maahan opiskelemaan taidehistoriaa. Jes! Ilmoittautuminen pitää olla tehtynä kolmen päivän päästä. Harmikseni kuitenkin huomaan, ettei netti-ilmottautuminen pelitä, enkä 10 tunnin jälkeenkään ole päässyt aiheessa tuumaakaan eteenpäin. Soitan, kukaan ei vastaa.

Tulee toinen päivä. Soitan uudelleen. Vastataan. Selitän asiani. Sanotaan, että lähetä sähköpostia. Minä lähetän. Kukaan ei vastaa.

Tulee kolmas päivä. Soitan. Vastataan. Selitän asiani. Sanotaan, että sinunhan pitäisi olla jo täällä ilmottautumassa. Suutun ja hätäännyn. Lähetän postia vararehtorille. Hän viimein vastaa ja sanoo, että tule kun pääset. Lähden seuraavana sunnuntaina Madridiin. Tämän jälkeen ilmottautuminen sujui suhteellisen jouhevasti kolmella eri luukulla palloillen.

Tarvitsen myös opiskelijatodistuksen, että rakkaasta Suomenmaastani saan tarvittavat tuet. Menen sihteerin pakeille ja pyydän opiskelijatodistusta. Sihteeri ei toki istu missän pullantuoksuisessa huoneessa kahvia siemaillen kuten Suomessa, vaan sermin takana Francon aikaisen arkkitehtuurityylisuunnan omaavassa tilassa.

Sihteeri kysyy, haluanko virallisen todistuksen. Vastaan myöntävästi, ajattelen että näin KELA:n täditkin tykkäisivät. Sihteeri läimäisee minulle tästä hyvästä 30 euron laskun kouraan, joka pitää maksaa ennen kuin todistuksen saa. Maksun jälkeen luonnollisesti täytyy odottaa viisi päivää. Yhden paperin tulostaminen ja nimmarin laittaminen on kuitenkin raskasta työtä. Paperin haettuani huomaan, että nimeni on kirjoitettu kyseiseen sertifikaattiin väärin.

Tarvitsen myös opiskelijakortin, jotta voin muun muassa lainata kirjoja yliopistomme kirjastossa. Kysyn jo tässä vaiheessa niin tutuksi tulleelta sihteeriltä, miten kyseisen muovilärpäkkeen saisin haltuuni. Sihteeri kertoo minulle internetsivun, jossa voin asian hoitaa. Nettisivu ei päästä minua kirjautumaan sisään, sivustolla on myös listattu tiedekunnittain osoitteet, missä asian voisin hoitaa kasvokkain, jos internetsivu ei pelitä. Omaa tiedekuntaani ei löydy kyseisestä listasta. Soitan Carlosin auttamaan. Selvitämme Carlosin kanssa asiaa tunnin. Lopulta päätämme lähettää virheilmoituksen sivustolle. Minulle jäi mysteeriksi, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuulemma saan joskus sähköpostia.

Yliopistoni on maksullinen. Luonnollisesti minulle annettiin lasku jo ensimmäisellä viikolla maksettavaksi. Koska en omaa espanjalaista pankkitilia (sattuneesta syystä...) täytyy minun maksaa laskuni pankissa. Mutta kas ihmettä! Pankki ei hyväksy muuta kuin käteismaksuja. Katsokaas vain kun minä kävelen pitkin Madridin taskuvarkaisia katuja taskussani puhtaita ja sileitä seteleitä 1600 euron arvosta!

Muu hallinto:

Yliopistoon asettumisen lisäksi minun pitää myös hoitaa muita asioita. Muunmuassa kuukausimatkakortin eli espanjalaisittain Bonon saaminen olisi kukkarolleni huomattavasti huokeampaa kuin kertalippujen ostaminen. Suhaan metrolla vähintään kaksi kertaa päivässä, useimpina päivinä neljä kertaa. Kertalippu 1,20e, kuukausikortti 27e. Arvanette, miksi tuota muovipalaa niin kovasti haluan. Mutta minäpä kerron, miksi en vielä omista sitä:

Eräänä kauniina aamupäivänä menen Madridin julkisen liikenteen toimistoon, jotta saisin tuon ihanan huokean liikennelipun haltuuni. Jonoa on sen puolen tunnin verran. Pääsen tiskille, kysyn Bonoa. Olen jo varustautunut kuudella automaatista nappaistulla naamakuvallani ja passilla ja ajattelen, että tämähän asia hoituu hetkessä. No ei. Virkailija käskee minun varata ajan, jotta voin tulla näin samalla tavalla kasvokkain kertomaan, mitä halajan. Seuraava vapaa aika on kahden viikon päästä. Sen jälkeen odotan vielä kuukauden, että kyseinen muovihärpäke suvaitsee valmistua. Näppärää, eikö!

Näiden kyseisten rakenteellisten seikkojen takia to do- listani vain kasvaa kasvamistaan. Odotan hartaasti ja kyynelsilmmissä vielä sitä aikaa, kun ainut stressaava tekijä elämässäni  lähestyvä tentti.

Vuodatukseni alkaa olla jo niin suurta, etten edes viitsi mainita espanjalaisen tilin avaamista tai espanjan asukkaaksi ilmottautumista. Mutta sen sanon, että aivan liian tylsää ja tavanomaista, ettei tilin avaamisen voisi tehdä pankissa tai poliisiasian hoitaa poliisiasemalla. Pois kaikki hipsterit, minulla on Espanja!

This is not Hollywood

Tämä ei ole Hollywood. 

Minulla ei ole valkoisia hampaita, sileää ihoa.  En kävele korkokengillä kompastumatta, enkä omista yhtäkään punaista mekkoa.

Minä en flirttaile kahvilassa kuin ranskalaisissa elokuvissa. 

En saa puhelinnumeroita taidemuseoista.

Sinä et juokse lentokentälle, pyydä minua jäämään.

Ja vaikka juoksisit, en olisi jäänyt. 

Olisin sanonut: "Haista paska!" ja lentänyt maailman ääriin.

Hollywoodissa on vain prinsessoja, mutta ei yhtään sankaritarta. 

Minä en halua olla prinsessa.

Minä haluan unohtaa sinut. Minä haluan unohtaa sinut.

Jäähyväiskirje Suomelle

Oi, sinä äitini, isäni.
sinä yhteisöni, kieleni, kulttuurini
ajatusmaailmani, turvani, kotini.

Tulen kaipaamaan hangen narskuntaa talvipakkasella, talitintin laulantaa keväthankien sulaessa ja järven tyyntä liplatusta kesäiltoina. 

Jugend, valo, Flow, loputtomat puistot ja itikat
Kynttilät, kurakengät, iltoihin vaihtuva pimeys
Hangen narskunta, ripsiin tarttuva kuura ja ikuisuusprojektiksi muodostunut piponkudonta
Kevät, riemu kun viimein näkee auringon, lämpö, kutitteleva kosketus iholla ja tieto, että kesä on tulossa. 

Olet kuin se kiltti ja maanläheinen naapurinpoika, joka kuuntelee jokaisen miesmurheen.

Varaudu

Minä valitsin Euroopan velkamiehen.

Kuvat on otettu viime viikonloppuna Sipoonkorvessa. Tämä jäähyväiskirje tarkoittaa siis aivan sitä itseään. Olen muuttamassa 4 vuodeksi Madridiin opiskelemaan. Tarkoitus olisi takaisin tullessa olla Taidehistorian kandidaatti.
Ajatus Madridiin muuttamisesta ei oikeastaan kuulosta minulle ollenkaan pelottavalta. Tämä tuntuu paljon helpommalta, kuin muutto vaikkapa Turkuun. Tuntuu, että palaisin kotiin (vaikka kotia en vielä kyseisestä kaupungista omistakkaan..)

Sunnuntaina sanon adíos tälle maalle ja lähden kohti uusia seikkailuja! 

Pelko

Minä olen nainen 20-vuotias. Minulla on se, mistä jotkut enää haikailevat.
Nuoruus, kiinteät tissit ja pieni perse.
Vielä se vapaus. Vielä se valinta. Rypytön naama ja naivius.
Minä pystyn, minä osaan. Sen mitä haluan, sen minä myös saan.

Jos tää haluiskin matkustaa. Maailman ympäri ristiin rastiin. Lähettää kuvia Facebookkiin ja Instagrammiin. Vaeltaa Andeilla, lähettää sieltä selfien, jossa tällä ois huivi päässä ja meikitön naama, mutta silti tää ois hymyilevä ja kaunis maailmannainen. Ja tää kuvais kaiken, lähettäis ne kuvat Hesariin ja sais vähän matkarahaa ja sit tää matkustais lisää. Ois niinkun Riku ja Tunna, mutt se naispuolinen. Mutt kukaan ei sanois, ett naispuolinen Riku ja Tunna, koska tää ois itte ansainnu oman maineensa. Ehkä joskus vaan joku vähän kateellinen sanois, mutt sillon kukaan ei ottais sitä kauheen vakavasti.

Eikun tää haluiskin perheen. Tällä ois komea ja kiltti mies ja kaks lasta. Vaan kaks, koska se ois sopivaa. Näillä ois vanha puutalo Keskiuusimaalla ja pieni remontti kesken. Mutta se ei haittais, koska ois kivaa vähän nikkaroida. Ja tää istuttais kauniin puutarhan pihalle, jossa kasvais kaikkia hyötykasveja niinkun basilikaa, porkkanoita ja minttua. Ja tietty näillä ois omenapuu. Ja sitkun lapset ois vähän isompia nää hankkis koirankin. Semmosen söpön spanielin, jonka kaa käytäis syksysin sienessä ja marjassa. Lapset harrastais partioo ja viulunsoittoo. Ja tää maalais aina muutaman taulun. Ei niitä muut ostais kun sukulaiset, mutta se ois ihan kiva. Se riittäis.

Eikun ei se riittäis tälle. Tää haluis vaikuttaa. Tää liittyis feministijärjestöön ja puhuis naisen eurosta ja asevelvollisuusvapaasta maasta. Tää sanois, ettei feminismi ois kirosana – niinkun se ei ookkaan. Ja kaikki tuntis ja tietäis kuka tää ois ja kaikki kuuntelis. Tää kutsuttais A2:n tasa-arvoiltaan puhumaan ja tää sais läpi lakialoitteen, jossa interseksuaalisia ei enää kalstrottais.

Minulla on kiinteät tissit ja pieni perse. Tytöttelytitteli ja pätkätyö.
Ja pelko.
Jos minä haluan kaiken saanko mitään?
Jos minä en uskalla koskaan. Jos minä en uskalla lähteä Etelä-Amerikkaan, jos minä en uskalla avata suutani, jos minä en uskalla kuvata tarpeeksi hyvin, lähteä vaeltamaan, aloittaa sukeltamista, maalata, sitoutua.

Jos tää kymmenen vuoden päästä vaan kirjoittais blogia siitä, miksi tällä ei ois miestä. Se ois ihan hauska blogi, mutta kaikki vähän sisäsesti säälis tätä. Tällä ois edelleenkin pätkätyö, mutta tätä ei kiinnostais pätkääkään kuinka monta Espritin villaneuletta joku ostais. Ja tätä harmittais, koska tää ei ois uskaltanu lähteä Andeille vaeltaan. Ja tätä harmittais, koska tää ois ollu aina vähän liian laiska lukee pääsykokeisiin ja 25-vuotiaana tää ois vaan luovuttanu.
Ja tää sanoin kaikille 20-vuotiaille, että elä vielä kun voit. Että silloin, kun minä olin nuori minä biletin aamuun, otin tatuoinnin ja lävistyksen ulkomailla, päädyin yöksi monelle miehelle ja maalasin krapulassa.

Ja vaikka se ois vähän niinkuin totta se olis silti vale.

Barbar

Krog Madame, Helsinki, Finland

Osallistuin parisen viikkoa sitten NVK weekendiin Helsingissä. NVK alias Nuoret valokuvaajat on tällä hetkellä vielä Kameraseuran alaisuudessa toimiva järjestö. Tälläisenä kaappivalokuvaajana oli oikein mukavaa eksyä välillä samaa toimintaa harjoittavien porukkaan, vieläpä erittäin tasokkaaseen sellaiseen. 

. 

Ensimäisenä iltana jalkauduimme Helsingin yöhön. Sinä viikonloppuna tuli heti kättelyssä todettua, että kun on liikkeellä kymmenen valokuvaajan voimalla, tapahtumat eivät jää vähäisiksi. Ohessa todistusaineistona kuvia Baari Krog Madamesta, jonne meitä pyydettiin aivan sattumalta kuvaamaan. Palkaksi sai limua (koska pari oli vielä alaikäisiä)

Ei minulla tällä erää enempää kuvausurastani (kröhkröh) paitsi että uusi kamera olisi hakusessa. Antiikkinen canon 450d alkaa todellakin vetelemään viimeisiään. Kellä olisi halpa 40d?

Moimoi.

ps. Ensimäinen postaukseni ilman valitusta vähään aikaan. Olen ylpeä itsestäni. Paljon, erittäin paljon.

Seuraavan tekstin kirjoitin päiväkirjaani joskus tässä kuussa. Se sopii tähän.

"Mitä kuuluu tehdä? Kuinka kuuluu olla? Ei tälle paperillekkaan saisi kirjoittaa englannin kielioppia lyijykynällä, vaan maalata kauniita maisemia.

Pitäisi kirjoittaa sivun päästä päähän suoria rivejä, muistaa tavutusmerkit, kieltäytyä seksistä, mennä opiskelemaan,  mennä naimisiin,  perustaa perhe, ei koskaan erota, kieltäytyä edelleen seksistä,  saada hyvä työ, josta maksetaan hyvä palkka, hankkia  -ei- rakentaa omakotitalo, hankkia koira, herätä seitsemältä, mennä nukkuman 12, kuskata lapsia harrastuksiin, eläköityä, ostaa espanjasta huvila, jonne muuttaa ja KUOLLA

(äläkä vain sano, ettei mummosi toivo sinulle juuri sitä)"

Nämä kuvat on myös otettu joskus tässä kuussa ja ovat varmaan ainoat, jotka kamerani on viimeaikoina tuottanut. Ohessa näkymä ikkunastani, parvekkeeltani ja peilistäni, kun sinne sattuu katsomaan. Kiitos ja hei.

Tää kauneus ja epätietoisuus sekoittaa mun pään

Helsingin saaristo,  15.7.2014

Jos olet onneton, hanki kauneutta ympärillesi

Miksi kuvataide, tai taide, tai mikä tahansa visuaalinen objekti saa minut heräämään eloon? Tällä hetkellä asun maailman ihanimmassa paikassa, eikä se yllättäen ole Madridissa vaan Taka-Töölössä. Olen täysin ja juuriani myöten rakastunut kolmen päivän jälkeen.

Suomenlinna 15.7.2014

Ja sen tekee meri, ruusut ikkunalaudallani ja aurinko sekä kauniit tavarat, joita on tilaa laittaa esille. Jopa hanhien kaakatus kello kuudelta aamulla tekee minut onnelliseksi. Asun paratiisissa -mutta harmikseni vain kuukauden. 

Onnellisuuttani varjostaa epätietoisuus, joka on ollut vuoteni kantavampia teemoja aina tammikuusta lähtien. En tiedä, mitä seuraavaksi. Parhaimmillaan olen tiennyt, milloin tiedän, mutta sekin on jo aivan liikaa pyydetty toisinaan. 

Itämeri 15.7.2014

Älkää herranjumala kokeilko hetkessä elämista! Pitemmän päälle se puuduttaa. Kuukauden päästä en osaa sanoa, olenko asunnoton vai asunnollinen, työtön vai työllinen, Madridissa vai Helsingissä (vai kenties Tuusulassa), opiskelupaikka vai ei? 

Eihän tässä tilassa uskalla edes rakastua muuta kuin hetkelliseen kauneuteen. Niin kuin ruusuihin ikkunalaudalla.