keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Madrid on kuin iso Prisma

Kun en ole blogia nyt päivitellyt muutamaan kuukauteen, on hyvä aloittaa silloin, kun tenttiviikko on päällä, eikösjuu?

Olin matkalla kotiin modernin kirjallisuuden tentistä, kun tapahtui jotain hauskaa, näin tutun kasvon katukuvassa. Eikös se siinä ole lähes joka-aamuinen bussikuskini joka minut hartaasti kiidättää kotiovelta yliopistokampukselle? Kyllä on! Sanottiin holaholat, hymyiltiin ja jatkettiin matkaa. Oli pakko tehdä asiasta hassunhauska facebookpäivitys.

Nyt kun oikein rupesin miettimään, niin Madridissa minulla on jotain mitä Suomessa ei ole. Nimittäin, henkilökohtainen rautakauppias, henkilökohtainen pyöräkauppias (tai tässä tapauksessa pyöränkorjaaja) ja jopa olipa jonkun aikaa henkilökohtainen paperien tulostaja (liike meni konkkaan L). Ja onpa minulla vielä henkilökohtainen pankkivirkailija Luis, joka aina maksaa kiikuttamani laskut (minun tililtäni tietysti hehhe), vaihdellaan kuulumiset ja samalla Luis yrittää kaupata minulle kotivakuutusta, jota en tosin ole vielä ottanut.

Puhuin joskus tässä syksyllä kaverini kanssa facebookissa, etten haluaisi ikinä muuttua prismassa käyväksi, masentuneeksi tuulipukuraijaksi, jonka viikonloppuostokset ovat mäyräkoira, lenkkimakkara ja (naisellisuuden vuoksi) fazerin sininen. Mutta nythän minä tajusin, että asun jo Prismassa. Madrid on kuin iso Prisma. Minulla on varmasti valehtelematta lyhempi matka rautakaupan naulahyllyltä hedelmäkaupan omenakorille kuin Kantsun Prismassa. Ero vain on siinä että nämä Prismakadut ovat nimettyjä ja eri osastoissa on motivoituneet omistajat, jotka osaavat palvella asiakasta ja vaihdella samalla tiedot tärkeimmistä asioista kuten päivän säästä ja menneistä vaaleista.

Suosittelen Kannelmäen Prismalle myös nimeämään katunsa. Löytäisi ehkä paremmin sieltä saakutin isosta mestasta jotain jos olisitte nimenneet katunne vaikka Makkarakaduksi tai Hedelmäaukioksi. Eksoottista otetta voisi hakea vaikka tex-mex osastolla, joka voisi olla vaikka Calle de la tortilla Mexicana tai ihan vaan Avenida de Taco.


Nyt tenttien pariin!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015


nykyaikana on lukematon määrä vääriä polkuja
jokainen alkaa juhlavasti kultaisesta ovesta
fanfaarien soidessa



Hoy dia hay muchisimos caminos incorectos
Cada de ellos empieza celebrando, en la puerta del oro
Tocando las fanfarrias



vähän aikaa nauttia, vähän aikaa laulaa laulu

ihmettelen miten kaikki lipuu ohi
tulee juhannus ja joulu


Poco tiempo para disfrutar, poco tiempo para cantar
Pienso como todo esta flotando
viene la Navidad y el verrano



ihmeellistä miten paljon kykenee tekemään
ilman että tekee oikein mitään
tärkeintä on näyttää kiireiseltä
ja seksikkäältä

Es maravilloso que mucho se puede hacer
sin hacer verdaderamente nada
Lo más importante es parecer ocupado y bonito.



El canto de Pariisin kevät, traducido por mi. Las fotos he tomado en el vuelo de Helsinki a Madrid. Es la Mar Baltica y en la ultima foto son Los Alpes. 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Luotu uusi teksti.

Tänään kuuntelin Madridin kevättä.
Madridissa on se hyvä puoli, että kesä (minulle) alkaa varhain. Tämä Madridin kevät (espanjalaisille) on aivan hurmaava. Kirsikankukkia, valon ja lämmön täyttämiä iltoja Retiron keskuspuistossa. Baariin voi pukeutua pikkumekkoon ja ohuenohuisiin sukkahousuihin, eikä yöllä tule edes kylmä.
En tiedä, onko ohimoni täyttänyt jokin keväthuuma, mutta tuntuu, että junnaan paikallani. Hyvä on, minä opiskelen, toiset eivät, mutta ympärilläni näyttää loputtomasta auringonpaisteesta huolimatta vallitsevan täysi apatia.
Kun viereisen pöydän tyyppi kysyy kahvilassa, onko mekko älypuhelimen näytöllä sinimusta vai kultavalkoinen, mietin millä mieleni saastutetaan. Netflixin sarjoilla, puhelinpelillä ja turhilla koulukaverien juoruilla. En ajattele enää selkeästi. Inspiraationi on tukahtunut kolmenkymmenen senttimetrin (mittasin) kokoiseen kirjavuoreen hyllyssäni. Olen aloittanut kolmen viikon aikana kymmeniä eri tekstejä blogiani varten mutta painanut deleteä jokaisen kohdalla. Sydämeni haluaa maalata ja tuntea öljyvärien tuoksun, mutta aikani varastaa keisari Augustuksen propagandapolitiikka.
Tunnen olevani täynnä kroonista stressiä, mutta en edes tiedä, minkä tähden. Samalla tuntuu, ettei tämä ole tarpeeksi.

Lopetan tähän. Halusin vain luoda tekstin.

Hoy yo escuché la primavera de Madrid.
Una cosa buena hay en Madrid, eso que el verano (para mí) empieza pronto. Esta primavera de Madrid (para españoles) es increíble. Flores en los árboles, los tardes en el Retiro lleno de calor y luz. Para la noche de salir puedes llevar la minifalda y las medias superfinas y ni tampoco hace frio por la noche.
No sé sí mi cabeza ha llenado algún fascinación de la primavera, pero siento que no me voy adelante en mi vida. Vale, yo estudio, algunos ni eso pero parece que alrededor de mi ocurre totalmente apatía.
Cuando en la cafetería un chico de la mesa al lado de mí me pregunta, es el vestido en la pantalla de móvil azul-negro o oro-blanco, pensé con que se contamina mi celebro. Con los series de Netflix, juguetes de móvil y con los chismes inútiles. Aún no pienso muy claro. Mi inspiración está perdida a la montaña de los libros que mide 30 centímetros (yo lo medí). A lo largo de tres semanas he empezado muchísimos textos para mi blog pero he pulsado el botón de cancel a todos. Mi corazón quiere pintar y oler el óleo pero mi tiempo se roba la política propagandista de Augusto.
Siento que tengo estrés crónico pero aún no sé, por qué. Pero también yo siento que esto no es suficiente.

Acabo a esto. querría solo escribir.