torstai 21. marraskuuta 2013

Uno.

Täällä Espanjassa ollessani en ole ehtinyt hirveästi järkkärillä kuvia räpsimään. Filmikameralla olen kylläkin kuvaillut, sillä ostin Tigerista halpiskertakäyttöfilmisecunda -kameran. Lähinnä täällä ollut aika on kulunut kuitenkin suu auki ihmettelyyn sekä pakollisten asioiden kuten uuden sim-kortin hankkimiseen sekä yöbussien metsästämiseen. (Ehdin jo nimittäin eksyä tähän perskuleen miljoonakaupunkiin keskellä yötä, mutta eipä siitä sen enempää)

Ópera, Madrid 13.11.2013

Tällä hetkellä janoan opetella lisää espanjan kieltä, mutta joskus vain lipsahtaa puhe taas siihen mistä aita on matalin, eli englannin puhumiseen. Onneksi tätä enää tapahtuu kohtalaisen harvoin ja olen saanut hieman skarpattua itseni paikallisella kielellä kommunikointiin. Nytkin pystyn aika sujuvasti Espanjaksi puhumaan mutta itsensä ilmaisu tapahtuu kuitenkin paremmin englannikisi. Espanjaa oppisin varmasti kuitenkin sujuvaksi, mutta haluan oppia nopeammin ja heti! Huomatkaa pikkulapsen kärsimättömyyteni. Olen aivan kuin nuorempi huollettavani. : D

Metro Arganda del Rey-Mirasierra 17.11.2013

Olen myös piirtänyt mm. ihmisiä metrossa ja rakennuksia. En ole kuitenkaan oikein ehtinyt. Apua! Katsokaa näitä kahta kuvaa sen aikaa kunnes tänne tulee jotain hienoa ja upeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti